Mitä näillä senteillä oikein tehdään…

Oli mukavaa tuurata kerran erästä ohjelmassa mukana olevaa kaveria hänen kesäkioskillaan. Pari aasialaisen näköistä nuorta herrasmiestä saapuu kioskille ja pyytää jäätelöä. Saatuaan jäätelönsä toinen heistä jää tarkastelemaan kourassaan olevia vaihtorahoja ja kysyy onnahtelevalla englanninkielellään:

– Onko teillä senttejä? Tuumin antaneeni väärin rahasta takaisin ja vastaan jokseenkin yhtä onnahtelevalla englannillani:

– Onko se oikein…?

– Oh, kyllä, vastaa mies hymyillen. – Tarkoitan kolikoita, onko sentin kolikoita, hän selventää.

– Meillä on vain näitä viisisenttisiä, vastaan ja tuumaan samalla, että on se oikeastaan aika kummallista, ettei senttejä ole, kun hinnat sentään ilmoitetaan meillä kaupoissa sentin tarkkuudella.

Mutta meillä ei siis käytetä senttejä. Miksi ei? Sentti on sentään iso raha. Se on melkein kuusi penniä. Valtiollinen rahapajamme kyllä takoo jostain syystä sentin ja jopa kahdenkin sentin kolikoita. Sieltä niitä senttejä siis todellisuudessa tulee. Yli ymmärryksen sen sijaan käy, minne ne oikein menevät…Ennen kuin pohdiskeluni ehtivät kääntää silmät aivan nurin päässäni, ystävällinen ulkomaalaiseni osoittaa sormellaan voitonriemuisen näköisenä kioskin ikkunassa näkyvää pientä muovipakkausta, jossa on Suomen lippu.

– Senttejä!

Toden totta, kioskin myyntivalikoimaan kuuluu kuin kuuluukin pieniä turisteille tarkoitettuja pussukoita. Kukin pussukka sisältää viiden, kahden ja yhden sentin suomalaiset kolikot. Poimin typertyneenä pussin sormieni väliin.

– Nii-in, kyllä meillä on senttejä, änkytän. – Nämä ovat suomalaisia sentin kolikoita, mutta me emme käytä niitä. En tiedä miksi. Me vain myymme niitä. Ja kuvitelkaa, jotkut jopa kerääv…

– Paljonko, paljonko? keskyttää innokas aasialaiseni tummassa puvussaan.

– Niin, tässä on viiden, kahden ja yhden sentin kolikot, yhteensä kahdeksan senttiä, vastaan ja mietin, mitähän silläkin summalla voisi ostaa.

– Paljonko maksaa? tinkaa nuori mies kaivelleen lompakkoaan. Sitä en jostain syystä ollut tullut ajatelleeksikaan ja vilkaisin kolikkopussin kyljessä olevaa hintatarraa.

– Viisi euroa, olkaa hyvä.

Aasialainen asiakkaani lyö setelin kouraani ja syventyy toverinsa kanssa innokkaasti tarkastelemaan ostamiaan suomalaisia sentin kolikoita. He puhelevat yhteen ääneen jotain käsittämättömällä kielellään ja alkavat sitten kävellä iloisesti naureskellen pois päin.