Kaikki hallinnassa

Mikä on holistin määre –
päässäänkö kääre
jälkeen parin pienen,
kun jysäriin ennen kokemattomaan
aamulla herää ja kysyy:
”Missä lienen?”
ja kamppeensa vieraan luota kerää?

Ei, on holistilla aina jano,
vaikkei sitä sano –
sen tuumii osaavansa peittää.
On ihanteenaan kohtuukäyttö,
vaikka kunnon salapohjat
joka lähtöön täytyy heittää –
”On kaikki hyvin”, vaikka karanneet on ohjat.

– Veccio
Mainokset

Ihmisen korvaaminen pillerillä

Addiktille on helpompaa saada kemiallisen euforian tuoma valheellisen itsetunnon harha ja heittäytyä vastuuttomuuteen, kuin kohdata oma rikkinäisyytensä  ja kipunsa. Sen voi havaita, kun lukee edellistä postiani, joka nyt tuntuu selittelevältä itsekusetukselta. Minähän lähdin sen jälkeen juomaan viinaa.

Jokin minussa, jota ei saisi olla olemassa, pyrkii esiin. Kaikkitietävä, maailmoja syleilevä egoni vaatii kaikkien huomiota ja ihastelevaa ihmettelyä.

No, ainakin huomiota on tullut metroasemilla, kaduilla ja Kallion pikkukapakoissa. Ihastelevaa ihmettelyä sai viimeksi lähinnä baarimikko, joka taitavasti luotsasi häirikön ulos.

Mutta tuo kokonaisuuden ja eheyden tunteen tarve minussa on terve ja todellinen. Viina- piri- tai missä tahansa nousukiidossa aivokemia aktivoi kuitenkin vain rajoitetusti mielihyväkeskusta ja keskushermostoa tuoden itsevarmuuden ja eheyden hetkellisen illuusion. Ja turha väittää, ettei se sillä hetkellä tuntuisi makealta.

Mutta se on vähän sama, kuin korvaisi rakastetun ihmisen pillerillä, joka tuottaa aivosoluihin läheisyyden illuusion. Silloin sitä vain riutuu ja viruu yksinäisyytensä vankina sen sijaan, että panisi itsensä kokonaan likoon ja kohtaisi todella toisen ihmisen. Ja sekä itsensä että toinen on kohdattava kaikkine puolineen, avoimesti ja rehellisesti, jos tahtoo oppia rakastamaan. 

Viina ja huumeet tappavat sen kyvyn tehokkaimmin. Addiktiosta toipumisen laji ei ole niitä helpoimpia. Mutta tuleen ei pidä jäädä makaamaan, yksin ei pidä jäädä ja taaksensa ei kannata vilkuilla.

Siksi tahdon tänään elää raittiina ja jakaa voimani, toivoni ja kokemukseni yhdessä toisten toipuvien alkoholistien ja narkomaanien kanssa.

Eheys?

Eheyden, kokonaisuuden kokemus. Sitä se on, mitä haen. Joskus lapsena, pienenä koululaisena, muistan sen kokeneeni. Hetki, jolloin avauduin sydämestäni ja puhuin ja puhuin…

En edes muista, mitä puhuin. Sittemmin jokin esto, pelko tai arkuus valtasi. Kunnes ensi humala kolmetoistavuotiaana Töölönlahden puistossa humahti olemukseen tuoden kaivatun rohkeuden, uskalluksen avautua ja puhua. Puhumattakaan suuresta rakkaudestani, amfetamiinista.

Olen kokenut, että usko tuo todellisen eheyden kokemuksen. Silloin kun se on kokosydämistä ja vilpitöntä.

Addiktiosta puheen ollen, sairauteeni kuuluu kysymys, haluanko aina edes olla kokonainen ja eheä. Persoonallisuuteni eri puolien eriytyessä ja urautuessa omiin roolihahmoihinsa tuntuu kuin addiktiivinen puolenikin olisi eräänlaista rikkautta.

Tosi kipeän tuntuista ajattelua. Ja vielä: Viettelys, addiktiivinen houkutus on myös kokonaisvaltainen kokemus. Ja periksi antamisen hetken hurma kuin seksiä.

Vai olenko eheä juuri tällaisena, silloin, kun minulla on johtotähti, jota seurata? Mutta kun en aina pysty.

Ainoaksi toivoksi siis jää: Oma kointähteni, my lucky star, You lead me on.