Ei kyllä minun kohdallani. En ole kirjoittanut tähän blogiinkaan liki vuoteen ja yhä haaveilen samoista fantasioista ja voisin toistaa kaiken kirjoittamani. Pari päivän pituista viina- ja pirireissuakin on tehty tänä aikana mitään uutta kokematta. Ei kunnon nousuja, ja seurauksena putkaa, tuskaa ja paskaa.
Mutta sanomattoman kiitollinen olen siitä, että olen päässyt takaisin vanhasta kuolemanputkestani, joka päättyi neljä ja puoli vuotta sitten. Vaara on aina vaanimassa. 
Onneksi retkahdukseni eivät ottaneet tuulta siipien alle.
Puolisen vuotta puhdasta siis. Ryhmäkäyntini ovat tänä aikana jääneet lapsipuolen asemaan. Tämä ihana kesähelle ja luonnon herääminen ovat minulle virikkeinä hyvään ja pahaan. Kuva itsestäni pistämässä piriä käsivarteeni jossain keskustan puiston pensaikossa hivelee mieltäni jossain syvällä kuin jokin pervo sukupuolivietti.
Samalla iskee pelko järjen menettämisestä ja kuolemasta. Ja se on tervettä. Myös kiitollisuusosastolla tarvitsisin kipinää. Jumalan lapset saavat iloita yksinkertaisista asioista. Jumala rakastaa minua juuri tällaisena. Se on suuri ihme.
Taidanpa soittaa kummille ja ryhdistäytyä ryhmäkäynneissä. Puhtaana pysymisen tulee olla nyt numero yksi. Ja lukijoille tiedoksi vielä, että koetan palata astialle pikemmin.
addiktio.com 