Överit

Pitkään putsina ollut käyttäjä, joka retkahtaa, voi joutua yllättävään pulaan muistellessaan vanhoja toleranssejaan ja saattaa vetäistä tappavat överit. Jos kyse on hitaista, sitä vain putoaa, mutta vauhtiöverit saattavat kiduttaa kauankin, kun keuhkot paukahtelevat ja verisuonet repeilevät.

Minullekin ne olisivat voineet koitua kohtalokkaiksi. Usein pitkien vetojen jälkeen syöksyin tuolista ylös haukkomaan henkeä tai putosin lattialle jäykkänä kuin kankea kuollut kala. Kerran juuri ennen kuin kumppani ehti soittaa ambulanssin, pomppasin lopulta jaloilleni kuin vieteriukko. Sillä kertaa pelastuksena saattoivat toimia bentsot, joita olin popsinut tällejä odotellessa.

Alan porukoista loitonnut ei myöskään voi olla niin varma siitä, mitä pussissa saa. Koulunsa keskeyttänyt ei ehkä tunne kaikkia uusia kirjanyhdistelmiä, paitsi ehkä sen MDMA:n jota on essoissa, mutta joku metyleenidioksipyrovaleroni tai desoksipipradroli, aakkosina MDPV ja DPMP, ovat hepreaa.

Tuosta jälkimmäisestä aineesta eli Daisysta uutisoitiin jokunen kuukausi sitten, kun jotkut olivat kamaa piikitettyään joutuneet tehohoitoon. Monikaan vanha pirinisti ei ole tottunut tekemään klikkejä määrästä, jonka juuri ja juuri silmällä näkee. Kuitenkin siinäkin voi olla liikaa. Eivätkä toleranssit jollekin tietylle aineelle merkitse mitään, kun käytetään molekyylirakenteeltaan aivan toista ainetta.

Tässä tapauksessa kyse oli pirinhajuisesta DPMP:stä, joka ei ainoastaan flippaa päässä, niin kuin MDPV, vaan voi samalla hajottaa munuaiset.

Vaikka tämän kaiken tietää, mikään ei takaa sitä, että kun otan ne ensimmäiset ja pääsen vauhtiin, että edellä mainitut seikat jarruttaisivat vähääkään menoani. Kaiken edelle menee se, että saan seuraavan annoksen, ja että se on jotain, joka toimii kunnolla. Järki muuttuu kyvyksi keksiä keinoja saada lisää ainetta, ja itsestään huolehtiminen muuttuu kyvyksi säilyttää pulveria erityisen huolella ja piilossa kaikissa tilanteissa.

Jukka Tolonen pääsi pirikoukusta

HELSINGIN SANOMAT / KAI SINERVO

amphetamine-sulphate

Kitaristi Jukka Tolonen tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta toukokuussa 2008 ehdottomaan vankeuteen, josta hän vapautui marraskuussa 2009 – muuttuneena miehenä.

”Vankila oli parasta mitä mulle saattoi tapahtua, ja ilman sitä en olisi enää elossa. Mä olin huumeista niin heikossa kunnossa, että lääkärit kutsuivat jo lääketieteelliseksi ihmeeksi”, Tolonen sanoo HS:n haastattelussa.

Mitään sankaritarinaa hän ei halua selviytymisestään sepittää, vaan olla varoittava esimerkki.

Tolonen puhuu arkaillen ja häpeillen myös siksi, että tuomion aikana alkaneen muutoksen ”maksajaksi” joutui syytön sivullinen. Hän puukotti sekavassa mielentilassa kolmekymppistä naista kolmasti ylävartaloon, tosin ilman vakavia tai pysyviä vammoja. Ja lopulta anteeksi saaden.

”Vasta vankilassa aloin synnintunnossasi tajuta, mitä olin tehnyt, kuinka pohjalla olin elänyt ja kuinka pielessä elämänarvoni olivat olleet. Mä käytin amfetamiinia päivittäin kolmetoista vuotta”, sanoo Tolonen, joka vaikuttaa nyt paljon terveemmältä kuin kymmenen vuotta sitten.

Puhe etenee jäsennellysti, posket ovat pyöristyneet, ja hän on saanut amfetamiinin tuhoamien hampaiden tilalle uuden purukaluston, jota ei tarvitse hävetä ja peitellä.

”Mä en yritä teeskennellä. Viimeiset kaksi ja puoli päihteetöntä vuotta ovat olleet kovia, ja tulevat olemaan seuraavatkin. Mutta koskaan ei ole myöhäistä katua ja tehdä parannusta. Se on nyt mun pääpointti.”

Tolonen uskoo, että hänet pelasti viime kädessä vankilassa koettu voimakas uskonnollinen herätys – lääkäreiden, sosiaalityöntekijöiden ja vertaisryhmien sekä omaisten osuutta väheksymättä.

Jukka Tolosen virsialbumi Juudaan leijona julkaistaan helmikuussa. Laulamaan ryhtynyt Tolonen soittaa kitaristi Marzi Nymanin tuottamalla levyllä pianoa ja bassoa, mutta aika sankarikitaristina on ohi, sillä sormet eivät tottele kunnolla aivojen käskyjä.