Tämä ei ole asia- eikä keskustelupuheenvuoro aiheesta. En ota kantaa kannabikseen liittyviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kerron suhteestani pilveen ja sen seurauksista omalla kohdallani.
Kolmentoista ikäisenä tulin kotiin ensimmäisen ostamani pilvipalasen kanssa. Sulkeuduin kämppääni ja nuuhkin, tunnustelin ja kääntelin sormissani tuota maagista taivaan avainta. Vinyylillä soi Jimi Hendrix Experience ja savu leijui hämärässä huoneessa. Vihdoinkin pääsisin pilveen!
Mutta minua pelotti, enkä uskaltanut vetää kunnon savuja piipusta, en edes tiennyt, miten paukut tehdään, ennen kuin eräs vanhempi kaveri näytti sen minulle.
Voi sanoa, että rakastuin aineeseen jo ennen sen kokeilemista, ja kiinnityin siihen yhä tiiviimmin käyttämisen kautta. Korkein tavoitteeni oli saada pilveä ja pitää sitä hallussa, piilottaa sitä ja polttaa sitä mahdollisimman paljon.
Minulle on loppujen lopuksi kertynyt kokemusta pilven vaikutuksista itseeni yli neljänkymmenviiden vuoden ajalta, joihin mahtuu parisenkymmentä vuotta kuivilla olon aikaa.
Tämä perspektiivi on itselleni ihanteellinen. Saatan peilata kannabistaustaani pitkältä aikaväliltä, johon mahtuu pitkiä taukoja ja taas intensiivisiä käyttöjaksoja.
Ehdittyäni myöhemmällä iällä käyttää joitakin vuosia amfetamiinia, aloin huomattavasti herkistyä pilvelle. Palasin nuoruusikäni syviin itsetutkiskeluihin ja uppouduin pieniin yksityiskohtiin. Selvin päin poltettuna pienikin annos vei suoraan tuomioistuimen äärelle.
Psyykessäni paljastui oma pienuuteni ja vähäpätöisyyteni kaikessa alastomuudessaan. Pilvi tuntui
pakottavan minut katsomaan elämäni tosiasioita silmiin. Kohottauduin tekojeni kanssa kuin taivaisiin ja tunsin tekeväni syvää tiliä motiiveistani.
Tämä oli vain yksi taso psyyken toimintaa. Hengellinen taso oli pahempi. Hashis vaati itselleen jumaluutta. Teini-iästä saakka kuvaan kuului pilvirinki ja sen lait. Piippu kiertää aina jokaisen kohdalla. Kämpässäni palvottiin pilveä. Kaverini hoki polvillaan kumartuneena mantraa “hashish, hashish” ja minä vannoin pyhän valan pilven hyväksi.
Hashis oli astunut elämääni kuin maata kiertelevä, ystävällisesti hymyilevä demoni, joka aina pelmahtaa luokseni poltettuani pilveä. Se saattoi olla pitkät ajat muilla mailla, enkä ehkä kuukausiin tai vuosiin koskenut kannabikseen, mutta kun poltin, se kiersi pääni ja tajuntani jälleen sisältäpäin kuin tukahduttavaan pumpuliseen vaippaan.
Se pelkistää maailmani pieniin analysoitaviin yksityiskohtiin, joiden merkitys muuttuu dramaattisesti koko elämäni analyysiksi. Koskaan lopputulos ei johda mihinkään muutoksiin arkielämässäni, ja pilven haihduttua sen merkitys on poissa.
Tunnen kannabiksen vahingoittaneen tajuntaani pysyvällä tavalla, vaikka vahingoittuneet osa-alueet eivät ehkä häiritsekään elämääni tänä päivänä.
Silti kykenen palauttamaan psyykeeni muisti- ja tunnekuvan pilvestä, kuin hidastetusta unesta, joka virtaa tajuntani läpi lamaannuttavan hyytelön tavoin, missä tahansa siihen keskitynkään. Hashiksen “henkikuva” näyttäytyy minulle matona. Se on kalvava, muuntumiskykyinen ja kaikkeen sopeutuva matelijahahmo, joka piiloutuu tajuntaan näkymättömäksi ja pysäyttää elämäni hengellisenä ihmisenä.
Sen paljastuminen itselleni on ollut suuri huojennus. En puhu pilvestä omalla kohdallani niinkään päihteenä kuin vääränä valtaolentona. Ja sen vallan olen luovuttanut Jumalalle, jonka tuntemista voin opetella päivittäin, kun tajuntani on vapaa vieraista aineista.
Olen toipuva narkomaani ja alkoholisti, viinan ja amfetamiinin ja kannabiksen suurkuluttaja, jolla on toipumisohjelma, vertaistoverit ja Jumala tukenani.
addiktio.com 