Kun varjo pääsee hengittämään

Riippuvuuteni alkuaikoina hain apua terapiasta. Terapeuttini sanoi, ettei minun varjoni pääse hengittämään. Siksi se aika ajoin rikkoo riemuiten rajansa ja rypee viettiensä viemänä rapakossa.

Hän oli oikeassa. Tarve käyttää huumeita on minussa kuin lihaani istutettu vietti, saman kaltainen kuin seksivietti, itsesäilytysvietti tai sosiaalinen vietti. Luontaisilla vieteillä on tietenkin oma paikkansa elämää suojaavina ja ylläpitävinä tarpeina. Ja jos nämä tarpeet eivät tavalla tai toisella saa täyttyä, ne purkautuvat pakonomaisena toimintana, joka ei enää rakenna vaan tuhoaa.

Tällä hetkellä minulla ei onneksi ole ongelmia näiden luontaisten tarpeiden kanssa – mutta addiktioni suhteen minun on löydettävä keinoja, joilla saisin ”varjon hengittämään”.

Olen löytänyt itselleni ainakin toimivan hengellisyyden. Uskoni avulla saan näkemystä, voimaa ja toivoa niin, että valo voi langeta varjooni ja hälventää sen. Rukouksessa ja Raamatun lukemisessa löydän yhteyden omaan korkeampaan voimaani, ylösnousseeseen Kristukseen.

Mutta vaikka päivä näin pääsee paistamaan risukasaankin, pelkkä usko ei ole estänyt minua narkkaamasta ja rypemästä. Tarvitsen siihen myös toisia addikteja, joiden kanssa voin jakaa varjoni. Ellen näin tee ja jaa varjoani puhtaana elävien kanssa, jaan sen pian käyttävien kanssa, kuten on tapahtunutkin.

Kiitos siis Jumalalle ja kaikille narkomaaneille, että olette olemassa.

Mainokset