Kannabis

Tämä ei ole asia- eikä keskustelupuheenvuoro aiheesta. En ota kantaa kannabikseen liittyviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kerron suhteestani pilveen ja sen seurauksista omalla kohdallani.hashnanenaadm

Kolmentoista ikäisenä tulin kotiin ensimmäisen ostamani pilvipalasen kanssa. Sulkeuduin kämppääni ja nuuhkin, tunnustelin ja kääntelin sormissani tuota maagista taivaan avainta. Vinyylillä soi Jimi Hendrix Experience ja savu leijui hämärässä huoneessa. Vihdoinkin pääsisin pilveen!

Mutta minua pelotti, enkä uskaltanut vetää kunnon savuja piipusta, en edes tiennyt, miten paukut tehdään, ennen kuin eräs vanhempi kaveri näytti sen minulle.

Voi sanoa, että rakastuin aineeseen jo ennen sen kokeilemista, ja kiinnityin siihen yhä tiiviimmin käyttämisen kautta. Korkein tavoitteeni oli saada pilveä ja pitää sitä hallussa, piilottaa sitä ja polttaa sitä mahdollisimman paljon.

hashwoodhashMinulle on loppujen lopuksi kertynyt kokemusta pilven vaikutuksista itseeni yli neljänkymmenviiden vuoden ajalta, joihin mahtuu parisenkymmentä vuotta kuivilla olon aikaa.

Tämä perspektiivi on itselleni ihanteellinen. Saatan peilata kannabistaustaani pitkältä aikaväliltä, johon mahtuu pitkiä taukoja ja taas intensiivisiä käyttöjaksoja.

Ehdittyäni myöhemmällä iällä käyttää joitakin vuosia amfetamiinia, aloin huomattavasti herkistyä pilvelle. Palasin nuoruusikäni syviin itsetutkiskeluihin ja uppouduin pieniin yksityiskohtiin. Selvin päin poltettuna pienikin annos vei suoraan tuomioistuimen äärelle.

Psyykessäni paljastui oma pienuuteni ja vähäpätöisyyteni kaikessa alastomuudessaan. Pilvi tunthashishui pakottavan minut katsomaan elämäni tosiasioita silmiin. Kohottauduin tekojeni kanssa kuin taivaisiin ja tunsin tekeväni syvää tiliä motiiveistani.

Tämä oli vain yksi taso psyyken toimintaa. Hengellinen taso oli pahempi. Hashis vaati itselleen jumaluutta. Teini-iästä saakka kuvaan kuului pilvirinki ja sen lait. Piippu kiertää aina jokaisen kohdalla. Kämpässäni palvottiin pilveä. Kaverini hoki polvillaan kumartuneena mantraa “hashish, hashish” ja minä vannoin pyhän valan pilven hyväksi.

Hashis oli astunut elämääni kuin maata kiertelevä, ystävällisesti hymyilevä demoni, joka aina pelmahtaa luokseni poltettuani pilveä. Se saattoi olla pitkät ajat muilla mailla, enkä ehkä kuukausiin tai vuosiin koskenut kannabikseen, mutta kun poltin, se kiersi pääni ja tajuntani jälleen sisältäpäin kuin tukahduttavaan pumpuliseen vaippaan.

Se pelkistää mahash2ailmani pieniin analysoitaviin yksityiskohtiin, joiden merkitys muuttuu dramaattisesti koko elämäni analyysiksi. Koskaan lopputulos ei johda mihinkään muutoksiin arkielämässäni, ja pilven haihduttua sen merkitys on poissa.

Tunnen kannabiksen vahingoittaneen tajuntaani pysyvällä tavalla, vaikka vahingoittuneet osa-alueet eivät ehkä häiritsekään elämääni tänä päivänä.

Silti kykenen palauttamaanHashishsChillum psyykeeni muisti- ja tunnekuvan pilvestä, kuin hidastetusta unesta, joka virtaa tajuntani läpi lamaannuttavan hyytelön tavoin, missä tahansa siihen keskitynkään. Hashiksen “henkikuva” näyttäytyy minulle matona. Se on kalvava, muuntumiskykyinen ja kaikkeen sopeutuva matelijahahmo, joka piiloutuu tajuntaan näkymättömäksi ja pysäyttää elämäni hengellisenä ihmisenä.

Sen paljastuminen itselleni on ollut suuri huojennus. En puhu pilvestä omalla kohdallani niinkään päihteenä kuin vääränä valtaolentona. Ja sen vallan olen luovuttanut Jumalalle, jonka tuntemista voin opetella päivittäin, kun tajuntani on vapaa vieraista aineista.

Olen toipuva narkomaani ja alkoholisti, viinan ja amfetamiinin ja kannabiksen suurkuluttaja, jolla on toipumisohjelma, vertaistoverit ja Jumala tukenani.

Kohtuukäytön haave

Taitaa olla narkkarin suurimpia kuolinsyitä tuo haave: Alan poltella vain pilveä silloin tällöin. Otan vain joskus parit drinkit, ehkä pienet jurrit, ja jätän siihen. Tai kuten oma mielihaaveeni kuuluu: Pirivedot vain joskus tarvittaessa, että pääsen jonkun projektin läpi, tai käyn vain yhden päivän viihteellä.

Kentällä minulle myytiin ajatusta, jonka jo omaksuinkin: Rakenteeni ja luontoni on sellainen, että tarvitsen silloin tällöin kunnon nollaukset. Ja parhaiten se minulle soveltuu kemian avulla. Minun pitää vain hyväksyä itseni eikä poukkoilla äärilaidasta toiseen täydellisen absolutismin ja toisaalta hallitsemattoman rappionarkkaamisen välillä.

Eihän siinä mitään, jos se jollekin toimii. Minulle vaan ei. Olen nimittäin addikti, joka tarkoittaa sitä, että sairastan parantumatonta, pahenevaa ja kuolemaan johtavaa sairautta, addiktiota.

Siitä alkaen kun hyväksyin olevani tämän määritelmän mukaan addikti, elämäni on selkeytynyt ja tilanne helpottanut. Valinta on yksinkertainen: Joko jatkan tosiasioiden kieltämistäni ja koetan parhaani mukaan tulla toimeen aineiden kanssa yrittäen hyväksyä sairaan minäkuvani ja uskoa kohtuukäytön mahdollisuuteen. Tulokset tästä asenteesta ovat olleet kohdallani poikkeuksetta katastrofaaliset.

Tai sitten hyväksyn sairauteni ja elän sen sanelemien tosiasioiden ehdoilla puhtaana ilman aineita päivä kerrallaan, jolloin sairauden eteneminen pysähtyy. Silloin minulla on mahdollisuus toipumiseen ja mielekkääseen elämään toimivan toipumisohjelman avulla.

Lukija arvaa varmaankin, että olen valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon, koska ylipäätään olen kirjoittamassa tätä. Tie näiden tosiasioiden hyväksymiseen on tosin ollut kohdallani pitkä ja kivikkoinen. Lukemattomat kerrat kohtuukäytön mahdollisuus on kummitellut takaraivossani ja johtanut lopulta retkahtamiseen. Ja yleensä jo ensimmäisenä päivänä kaikki ajatukset kohtuukäytöstä ja käytön lopettamisesta ovat väistyneet sen pakkomielteen tieltä, että ainetta on saatava heti lisää ja hinnalla millä hyvänsä.

Tänään olen kiitollinen siitä, ettei minun tarvitse taistella huumeiden käytön pakkomiellettä vastaan. Olen sen taistelun hävinnyt, myöntänyt täydellisen voimattomuuteni addiktioni suhteen ja antautunut. Siksi minun ei tarvitse enää käyttää. Sairauteni eteneminen on pysähtynyt, koska en syötä sille enää aineksia, joiden kautta se voisi jatkaa etenemistään, eli pysyn täysin erossa kaikista päihteistä.

Puhtaana oleminen avaa ovet elämälle, joka on minulle tänä päivänä täynnä valoa ja uusia mahdollisuuksia yhdessä toisten toipuvien addiktien, Jumalan ja läheisteni yhteydessä.