Jäähyväiset päihteelle

Mylly 20.11.2018:

Aluksi olit paljon enemmän ja paljon parempaa, kuin osasin kuvitella. Olit vapauden tuoja ja toit värikirjon harmaaseen arkeeni. Töölönlahden keväisessä puistossa loihdit kolmetoistavuotiaan pojan olemuksesta esiin sointuja, jotka olivat minulle elämää suurempaa sinfoniaa.

Nousuhumalan hurmiossa riemuitsin kuin häkistään vapautettu lintu, ja vain taivas oli rajana. Olit myös uskollinen ja luotettava, helposti saatavilla pullosta.

pudel

Olit kemiaa, ainetta, mutta nöyrästi jaoit koostumuksestasi saman vapauden tunteen minulle yhä uudelleen ja uudelleen. Teit sen myös eri muodoissasi: Kemiasi vaihteli alkoholista kannabikseen, barbituraateista bentsoihin ja opiaatteihin ja lopulta amfetamiiniin.

Aina päästit minut itseni kahleista vapaaksi, milloin unimaailman pehmeisiin usviin, milloin päivänvalon hillittömään ja tanssivaan energiaan.

Sinulla oli vain yksi ehto: Sinä tarvitsit kehoni ja sen kaikki hienoviritteiset järjestelmät käyttöösi. Aikasi soittelitkin kehoani kuin taiteilija instrumenttiaan. Sait mieleni, tahtoni ja tunteeni valtaasi musiikillasi. Pian alkoivat kuitenkin kuulua korvia vihlovat riitasoinnut. Soiton jatkuessa ja välillä tauottua olemukseni vaipui syviin vesiin.

meta

Minua oli viritelty ja soiteltu väkisin. Olit murskannut monet suojajärjestelmät kehossani ja mielessäni. Murtauduit nyt yhä enemmän tuskaa tuottaen olemukseni mielihyväkeskukseen, joka huusi lohdutustasi ja huolenpitoasi.

Mutta ethän sinä voinut sille mitään. Olit vain kemiaa ja ainetta, ja vaikka jaoit edelleenkin nöyrästi energiaasi, joka aluksi oli vapautta, toitkin minulle nyt pahoinvointia, itseinhoa, syyllisyyttä ja pelkoja niin,  että elämäni muuttui sekasortoiseksi.

jari-sillanpaa-huumausainerikos-2

En syytä sinua enkä ole katkera. Olet vain kemiaa ja ainetta. Kaikki nuo värit olivatkin peräisin minusta itsestäni. Sinfoniat, vapauden tunne, tajunnan räjäyttävät energiat ja tunteiden palo syntyivätkin omasta olemuksestani samoin, kuin seurannut ahdistus, pelko ja sekasortokin.

Kaikki tuo tapahtui väkivaltaisen kemiallisen reaktion sivutuotteena – kuin poimisi kukkasen murskaavilla teräspihdeillä, tai söisi saman juhla-aterian yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes voi pahoin, sairastuu ja kuolee.

Teit minulle palveluksen, kun toit esiin minussa piilevän addiktiotaipumuksen. Puhjennut sairauteni ei halunnut sinua päästää. Se ei halunnut kasvattaa, viljellä ja hoivata hellästi ja ymmärtämyksellä tuota kukkivaa niittyä, virittyvää sinfoniaa, ei hapuilla nöyrästi opetellen maalaamaan väreistä taideteosta, vaan se halusi kaikki heti, tässä ja nyt.

Ethän sinä voinut noita asioita luoda, saati sitten pysyvästi antaa. Siksi jätän sinut ja sanon hyvästit. Jää rauhaan ja ota vastaan kiitos opetuksestasi. Olet vain kemiaa, mutta minä olen särkyneenäkim jotain paljon enemmän ja paljon parempaa, kuin osasin kuvitella, jota saan oppia parhaiten tuntemaan ilman sinua.

jihad

Tajunta ilman ainetta

Pohdintaa päihteettömyyden eksistenssistä

Fysiikan kannalta kaikki materia on todellisuudessa vain eräänlaista energia- tai kvanttiheilahtelua tyhjössä – siitä muodostuu koko olevaisuutemme, osittain tajuntammekin. Mutta vain osittain, koska itsetajunnan ”itse” näyttää olevan sekä materian että aika-avaruuden ulkopuolella, muutenhan emme tajuaisi pohtivamme näitä kysymyksiä.

Esimerkiksi kannabiksen, amfetamiinien ja LSD:n kaltaiset psykostimulantit voivat vakavasti häiritä kykyämme aistia omaa henkistä ja hengellistä todellisuuttamme. Niiden vaikutuksethan ammentavat materiaalia pelkästä omasta fyysisestä kemiastamme, johon ne sekoittuvat aiheuttaen lopulta vieraantumista toisista ihmisistä ja omasta itsestämme.

Jos tietoisuus muodostuisi vain aineesta, kuten naturalistisesti ja materialistisesti suuntautuneessa tieteessä nykyisin joudutaan olettamaan, ei olisi lainkaan käytettävissä mittausvälineitä tai -käsitteitä tietoisuuden tai aineen olemassaolon todistamiseen.

Tietoisuuden säilyttäminen puhtaana ja päihteettömänä on myös perusta kaikelle henkiselle ja hengelliselle tervehtymiselle.

Toinen suuri askel addiktin elämässä avun tarpeen myöntämisen jälkeen on oppia uskomaan itseään suurempaan, auttavaan ja rakastavaan voimaan. Oman käsitykseni mukainen Jumala on koko järjellisen ja tarkoituksellinen maailmankaikkeuden Luoja ja suunnittelija, joka voi myös korjata rakenteeni ja parantaa tietoisuuteni vääristymät. Tämä edellyttää vieraiden, tajuntaani vahingoittavien aineiden hylkäämistä.

Jokainen addikti käy omaa toipumistaan läpi omaa tahtiaan. Siksi ei kannata vertailla liikaa omaa ja toisten kokemuksia eikä tehdä niistä metodeja ja vaatimuksia. Pääasia, että pysymme mukana samassa hyvässä ohjelmassa.

Suhteellisuusteorian mukaan myös jokainen erilaisessa liike- tai painovoimatilassa sijaitseva kello käy omaa tahtiaan. Siten esimerkiksi kaikki maailmankaikkeuden ikää koskevat määritelmät ovat täysin riippuvaisia asiitä, minkälaisen nopeuden omaavassa tilassa tai gravitaatiokentässä havainnoitsija sijaitsee.

Maailmankaikkeuden Luoja, joka on kaikkitietävä, kaikkivoipa, täydellisen hyvä ja rakastava Jumalamme, tuntee myös jokaisen elämän ja huolehtii kullekin sopivasta tahdista erikseen. On vain hiljennyttävä ja kuunneltava itseään ja ja sitä, mikä omaan rauhaan sopii. Jumala itse sanoo tehneensä kaiken kuudessa päivässä ja sen jälkeen levänneensä seitsemäntenä.

Kaikkeen löytyy sopiva tahti myös minulle, Jumalan kuvaksi luodulle ihmiselle.