Ekat muistaa aina: Keväisen Töölönlahden ranta ja ikioma pullo Nudikaa muutamalla kulauksella juotuna. Halvan punaviinin aiheuttama hurmioitunut puhetulva nousuhumalassa kolmetoistavuotiaan koulupojan yrittäessä iskeä paljon vanhemman kaverinsa tyttöystävää. Selvin päin kun ei uskaltanut edes puhua, jos joku ihastutti.
Ekat imppaukset maitotölkin suusta, kun tölkkiin oli kaadettu dikkoa. Aika ja paikka hävisi hetkeksi, kun tinnerihuuru löysi tiensä nuoren pojan keskushermostoon. Hän oli löytänyt avaimen maailman ulkopuolelle ja takaisin.
Ekat euforiset amfetamiinivauhdit, kun pitkätukkainen paristokäyttöistä kelanauhuria kantava popparipoika, vielä lapsi, tarjoutui auttamaan naisia kadun yli, kantamaan vastaantulevan mummon ostokset, jakeli viimeiset äidiltä kähmimänsä savukkeet kavereilleen ja paljasti itsensä taukoamattomalla puheenpulinallaan.
Ekat pilviblossit, kun kuuma öljyinen kannabishöyry vihloi porraskäytävässä keuhkoputkea ja hivutti tajunnan takapihalle.
Eka kerta, tuo puhdas ja neitseellinen kokemus, kuin arka ja kostea teinisuudelma eteisen hämärässä, joka saa veren humisemaan päässä ja kehon jokaisen ulokkeen sykähtelemään toisen lämpöistä kehoa vasten – ah, se hurmos, joka ei koskaan palaa ja joka yhä uudelleen juoksuttaa tätä hulluutensa nimeen vannovaa sinisen pilven ritariaan, joka ratsunsa selässä kiitää kohti kuvitelmiensa päivännousua, kääntäen kylkeään laitoslakanoissa katkohoitoyksikön pimeässä huoneessa, viereisen punkan nistin kuorsatessa korvia vihlovasti.
Ja tuhansien uusien ekojen jälkeen edessä avautuu yhä uudelleen tuo ovi, jossa lukee: ekat – ja joka sisään käydessä katoaa niin, että kun katson taakseni, en enää näekään ovea, josta käydä takaisin, vaan näen painajaismaisen, päättymättömän labyrintin, josta en koskaan omin neuvoin löydä ulos, labyrintin, jossa eteeni avautuu loputtomiin uusia ovia, joissa lukee: ekat, ekat, ekat.. – eikä koskaan: vikat.
addiktio.com 