Seikkailuja ja seksiä…

Puhtaana elävällä addiktilla on usein pitkä tie oppia valvomaan elämässään niitä asioita, jotka juuri hänen kohdallaan voivat johtaa takaisin huumeiden käyttämiseen. Ainakin minulla. Esimerkiksi seikkailunhalu, jännitys, shoppailu, urheilu, hyvä ruoka, taiteellisuus, muoti tai seksi ovat yleisesti elämään kuuluvia ja mielihyvää tuottavia asioita. Jokin niistä voi kuitenkin tuottaa minulle myös vaarallisia hankaluuksia, kun se menee överiksi.

Amfetamiinin stimuloima seikkailunhalu voi johtaa itsetuhoiseen käyttäytymiseen. Mielestäni oli todella jännittävää esimerkiksi heittää polkupyörä metrokiskoille ja hypätä itse perässä pelastamaan sitä.  Ystävälleni taas syntyi vastustamaton halu päästä murtamaan kellareita.

Saman aineen aikaansaama seksuaalinen viritys lisää mielihyvähakuisuutta ja pyrkimystä nautinnon maksimointiin. Eikä siihen aina tarvita edes kumppania, pirivetojen kihahtaessa tukkaan monilla alkaa meno välittömästi. Nisti, joka jämähtää yleiseen vessapömpeliin kuudeksi tunniksi masturboimaan, on kaikkien mielestä säälittävä, mutta hän itse fantasioineen kokee olevansa seitsemännessä taivaassa.

Ja vasta, kun sama meno on yhtäjaksoisesti jatkunut kenties neljä tai viisi vuorokautta, energia loppuu ja hän kokee itsekin olevansa häpeällinen ja säälittävä.

Puhtaana minun on etsittävä terveempiä tai kokonaan korvaavia muotoja seikkailunhalulleni. Ja edellämainitun kaverini on parasta välttää murtohommia, mikäli haluaa säilyä raittiina. Seksi- ja muiden fantasioiden hallitseminen saattaa usein olla jo vaikeampaa, mutta niissäkin minun on tunnistettava entiset addiktiiviset käytösmallini ja haettava toisia raiteita, jotten joudu esim. tuhoisiin ihmissuhteisiin.

En siis halua antaa entisten virheideni pujahtaa elämääni kuin varkain, mikä olisi minulle helppoa ja luontaista. Oma kokemus kertoo jo riittävästi, että silloin joudun lopulta käyttämään.

Onneksi en ole näissä puhtaana elämisen uusissa seikkailuissani yksin, vaan minulla on puhtaita narkomaaniystäviä, joiden kanssa saan jakaa tänäänkin elämisen ilon.

Mainokset

Kun varjo pääsee hengittämään

Riippuvuuteni alkuaikoina hain apua terapiasta. Terapeuttini sanoi, ettei minun varjoni pääse hengittämään. Siksi se aika ajoin rikkoo riemuiten rajansa ja rypee viettiensä viemänä rapakossa.

Hän oli oikeassa. Tarve käyttää huumeita on minussa kuin lihaani istutettu vietti, saman kaltainen kuin seksivietti, itsesäilytysvietti tai sosiaalinen vietti. Luontaisilla vieteillä on tietenkin oma paikkansa elämää suojaavina ja ylläpitävinä tarpeina. Ja jos nämä tarpeet eivät tavalla tai toisella saa täyttyä, ne purkautuvat pakonomaisena toimintana, joka ei enää rakenna vaan tuhoaa.

Tällä hetkellä minulla ei onneksi ole ongelmia näiden luontaisten tarpeiden kanssa – mutta addiktioni suhteen minun on löydettävä keinoja, joilla saisin ”varjon hengittämään”.

Olen löytänyt itselleni ainakin toimivan hengellisyyden. Uskoni avulla saan näkemystä, voimaa ja toivoa niin, että valo voi langeta varjooni ja hälventää sen. Rukouksessa ja Raamatun lukemisessa löydän yhteyden omaan korkeampaan voimaani, ylösnousseeseen Kristukseen.

Mutta vaikka päivä näin pääsee paistamaan risukasaankin, pelkkä usko ei ole estänyt minua narkkaamasta ja rypemästä. Tarvitsen siihen myös toisia addikteja, joiden kanssa voin jakaa varjoni. Ellen näin tee ja jaa varjoani puhtaana elävien kanssa, jaan sen pian käyttävien kanssa, kuten on tapahtunutkin.

Kiitos siis Jumalalle ja kaikille narkomaaneille, että olette olemassa.