Jukka Tolonen pääsi pirikoukusta

HELSINGIN SANOMAT / KAI SINERVO

amphetamine-sulphate

Kitaristi Jukka Tolonen tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja huumausainerikoksesta toukokuussa 2008 ehdottomaan vankeuteen, josta hän vapautui marraskuussa 2009 – muuttuneena miehenä.

”Vankila oli parasta mitä mulle saattoi tapahtua, ja ilman sitä en olisi enää elossa. Mä olin huumeista niin heikossa kunnossa, että lääkärit kutsuivat jo lääketieteelliseksi ihmeeksi”, Tolonen sanoo HS:n haastattelussa.

Mitään sankaritarinaa hän ei halua selviytymisestään sepittää, vaan olla varoittava esimerkki.

Tolonen puhuu arkaillen ja häpeillen myös siksi, että tuomion aikana alkaneen muutoksen ”maksajaksi” joutui syytön sivullinen. Hän puukotti sekavassa mielentilassa kolmekymppistä naista kolmasti ylävartaloon, tosin ilman vakavia tai pysyviä vammoja. Ja lopulta anteeksi saaden.

”Vasta vankilassa aloin synnintunnossasi tajuta, mitä olin tehnyt, kuinka pohjalla olin elänyt ja kuinka pielessä elämänarvoni olivat olleet. Mä käytin amfetamiinia päivittäin kolmetoista vuotta”, sanoo Tolonen, joka vaikuttaa nyt paljon terveemmältä kuin kymmenen vuotta sitten.

Puhe etenee jäsennellysti, posket ovat pyöristyneet, ja hän on saanut amfetamiinin tuhoamien hampaiden tilalle uuden purukaluston, jota ei tarvitse hävetä ja peitellä.

”Mä en yritä teeskennellä. Viimeiset kaksi ja puoli päihteetöntä vuotta ovat olleet kovia, ja tulevat olemaan seuraavatkin. Mutta koskaan ei ole myöhäistä katua ja tehdä parannusta. Se on nyt mun pääpointti.”

Tolonen uskoo, että hänet pelasti viime kädessä vankilassa koettu voimakas uskonnollinen herätys – lääkäreiden, sosiaalityöntekijöiden ja vertaisryhmien sekä omaisten osuutta väheksymättä.

Jukka Tolosen virsialbumi Juudaan leijona julkaistaan helmikuussa. Laulamaan ryhtynyt Tolonen soittaa kitaristi Marzi Nymanin tuottamalla levyllä pianoa ja bassoa, mutta aika sankarikitaristina on ohi, sillä sormet eivät tottele kunnolla aivojen käskyjä.

Mainokset

Illuusioni ja jatkettu kama

Olen aina pitänyt tiettyä ihmisryhmää hieman kummallisena. He ovat niitä, jotka eivät ole kiinnostuneita huumeiden vaikutuksesta. Miten joku voi tyytyä vain siihen tajuntaan, jonka tämä maailma (joka siis on syvältä) hänelle tuottaa?

No, olen kylläkin tullut raskaasti petetyksi, se on myönnettävä. Kemia ei ollut vastaus siihen, mitä kaipasin ja halusin. Sen tuottama olotila johti addiktiosairauteen ja kuolemankierteeseen, vaikkakin se yhdessä monen muun elementin kanssa tuotti huimaavia kokemuksia. Olen ollut huipulla ja pohjalla, käynyt lävitse yhteiskunnan sosiaaliset kerrokset, lyöttäytynyt mariginaaleihin ja vaihtanut vaatteita, kunnes avuttomana ja toivottomana tarvitsin lopultakin juuri niiden apua, joita olin halveksinut ja pitänyt kummallisena.

Tekee kipeää katsella nuorten viihdekäyttäjien kokeiluja ja heidän orgastista hurmostaan, joka nielee neitseellisen sielun ja valaa identiteettiin hallinan harhaa. Vuosia, vuosia kestää nuoruus, voima ja ylimielisyys, jota on mahdotonta kelata takaisinpäin ja palata valintojen alkupisteeseen. Elämä kuluu vääjäämättä pursuttaen harhaa ikuisesta jatkuvuudestaan, kunnes se kuluttaa palavan ja suitsuavan sydämen loppuun ja paljastaa irvokkaat kuolemankasvonsa.

Mutta yhä kestää illuusio – saan sen helposti tajuntaani Pink Floydin traagisesta kohtalonsoundista, Claptonin sooloista valkoisessa huoneessa – taivaanrannan takaa marssivat keväisten kukkasten armeijat!

Kama olikin jatkettua alusta asti, ja ainoa mikä lopulta toimi, oli itse jatke.

Kemian hylättyäni annan hengen kohdata Totuutta salatuimpaan saakka. Vapaus on puhdasta kamaa, jota voi pitää kädessä, antaa sen taluttaa. Kristus alkoi kaiken, piti yllä universumia ja asettui Oveksi, josta minä olen käynyt sisälle ja löytänyt laitumen.