On hetkiä, jolloin tekee sairaasti mieli kamaa. Siinä se on, suomeksi sanottuna. Ja se, että tekee juuri sairaasti mieli, on kirjaimellisesti totta.
Silloin koko homman hulluus, kieroutuneisuus ja itsetuhoinen luonnottomuus ei lainkaan pelästytä, vaan sen ajatteleminen ennemminkin lisää kiihoketta:
Istut kuusi tuntia sateessa pimeässä Kurvin puiston pensaikossa ja teet koko ajan lähtöä pankkiautomaatille, mutta on mahdotonta päästä matkaan, kun pitää järjestellä ja piilottaa pussukat ja lompakko paremmin. Ja kun aamuyöstä vihdoin selviät likomärkänä ja housut mudassa automaatille, kumppani on tahollaan ehtinyt nostaa tuet. Loikit pitkin autiota Hietaniemen rantaa ja hautausmaita edestakaisin yö toisensa jälkeen ja hävität kenkäsi ja joudut lopulta jalkatulehduksen vuoksi Mariaan tiputukseen. Jämähdät tavaratalon vessaan fantasioimaan tuntikausiksi ja missaat kaikki sovitut tapaamiset, etkä välitä siitä, vaikka jälleen menetät rahaa. Nielaiset koko purkin bentsoja kun vaihtotällit viivästyvät ja pamautat nuppisi Villa Novan rappusissa ja heräät Kisiksen putkassa pää kääreessä…
Kun tämänkaltaiset filmit pyörivät iltaisin päässä, niistä lemuaa jonkinlainen sairaalloisen viettelevä turmeluksen haju, joka herättää kaikki ne mielikuvat ja tunteet, kun kama toimi joskus ensimmäisillä kerroilla kunnolla ja onnistuneesti. Ja vaikka hyvin tiedät, että jos annat periksi ja otat ensimmäisen annoksen, et todellakaan palaa neitsytkokemuksiisi, vaan sama kurjuus ja rappio, josta Jumalan armosta pääsit takaisin raittiiseen elämään, jatkuu siitä hetkestä tarkalleen samanlaisena – nopeasti etenevänä ja pahenevana – niin siitäkin huolimatta tunnemuistisi kammottava addiktiivinen magneetti vain jyllää.
Mutta Luojan kiitos, nämä hetket menevät aina ohitse, ja aamu on iltaa viisaampi. Minulla on tänään tilaisuuteni itsetutkisteluun ja mahdollisuus jakaa kokemukseni, ongelmani ja toivoni niiden kanssa, jotka tekevät samaa matkaa, jotka tietävät, mistä on kyse.
addiktio.com 