Toimeentulotuki

Toimeentulo ilman tukea lienee monille jonkinlainen motto. Elämässä pitäisi selvitä ylväästi yksin, ilman tukikeppejä ja kainalosauvoja. No, itse puolestani vastaanotan tukea mieluusti. Paitsi että olen joutunut pärjäämään paljon yhteiskunnan toimeentulotuella, tarvitsen myös toisten ihmisten tukea voidakseni elää ilman viinaa ja huumeita.

Ja kukapa viime kädessä tosissaan väittää pärjäävänsä – tai edes haluavansa pärjätä – tässä elämässä yksin omillaan. Onko ihmistä sellaiseen edes tarkoitettu. Enpä haluaisi pärjätä omillani esimerkiksi seksielämässäni, on paljon mieluisampaa jakaa se oman kullan kanssa.

Tukea elämässä toimeen tulemiseen on kyllä haettu myös kaduilta ja kulmilta. Kulmilla liikkuu jos jonkinlaista pussukkaa ja tussukkaa. Mutta se mentaliteetti ei poikkea arvoiltaan paljoa yhteiskunnan kovista arvoista: On pärjättävä yksin, oltava oman onnensa seppä. Tultava yksinäisyyden kuoressaan toimeen toisten yksinäisten kuorien kanssa.

Mutta onnellinen minä! Yksinäisyyden vankila on tänään historiaa. Sen välttäminen edellyttää minulta jatkuvaa tarvitsevaisuuteni myöntämistä. On suuri lahja, että saan jakaa todelliset tunteeni, pelkoni ja ongelmani, kuten myös voimani, toivoni ja kokemukseni toisten addiktiostaan toipuvien ihmisten kanssa.